August, 2015

FYSIOTERAPEUTTIMME KUUKAUDEN VINKKI – ELOKUU

Lomien loppuessa palaavat lapset ja nuoret taas harrastuksien pariin. Varsin suosittuja harrastuksia ovat erilaiset mailapelit, jotka tuo harrastajille uusia kavereita ja liikkumisen iloa. Mailapelit kehittävät tehokkaasti aerobisen- sekä lihaskunnon lisäksi silmä-käsi -koordinaatiota ja reaktiokykyä.

 

Varsin suosittuja mailapelejä ovat tällä hetkellä jääkiekko ja salibandy, joita pelataan jo nuoresta iästä huolimatta sekä harraste- että kilpatasolla. Näitä lajeja harrastaessa tulisi muistaa riittävä oheisharjoittelu ja lihashuolto, jotta pelaajille ei peliasennon vuoksi kehittyisi epäsymmetriaa. Kehon kehittyessä toispuoleiseksi kasvaa myös riski erilaisille rasitusvammoille. Lihastoiminta vartalossa muuttuu toispuoleiseksi, mikä saattaa aiheuttaa selän erilaisia kiputiloja ja liikekontrollinhäiriöitä. Nämä saattavat edesauttaa alaraajojen linjausongelmien syntyyn. Salibandyssa, varsinkin naisilla, syntyy helposti esim. polvivammoja huonon linjauksen ja hallitsemattoman liikkeen vuoksi. Pelitilanteissa tulee usein askelkyykkyjä, joten askelkyykyn tekniikka tulisi varsinkin tarkistaa; polven ja jalkaterän tulisi pysyä samassa linjassa ja lantio ei saisi kiertyä.

-Simone Kallonen

blogi 2